Biitsiä ja biletystä

Alkuviikko oli sään puolesta todella syvältä, mutta tänä viikonloppuna otin vahingon takaisin.

Lauantai alkoi varhain joogatunnilla ja sen jälkeen juoksulenkillä. Illalla vedin bilemekon ylle ja lähdin vaihteen vuoksi Perthin yöelämään Amelien kanssa. Tällä kertaa tanssimme vain kahteen saakka.

Tänään minä, Amelie ja kaksi muuta ranskalaista menimme palvomaan aurinkoa Cottesloen rannalle. Pelasimme myös rantalentopalloa muutaman paikallisen kanssa ja uimme pikaisesti meressä. Aallotkin olivat tällä kertaa mukavan kesyjä.

Nyt olen jälleen kotona ja löydän hiekkaa joka puolelta, hiukseni ovat trendikkäästi surffilookissa ja minua ympäröi aurinkorasvan tuoksu. Juuri tällaista kuvittelin Australiassa asumisen olevan.

Lauantaina lähistöllä avattiin viikon kestävä iso tapahtuma, Perth Royal Show. En tiedä miten sitä voisi parhaiten kuvailla. Ihmisiä ainakin on paljon. Junista on vaikea saada istumapaikkaa, ja monet ovat keksineet oivan keinon ansaita vähän ylimääräistä vuokraamalla autopaikkoja etupihoiltaan. Hälinää ja melua kuuluu kotiimme saakka ja iltaisin voi ihastella ilotulitusta.

Kyseessä on siis ylihinnoiteltu ulkoilmatapahtuma koko perheelle. Paikalla on kaikkea hypnotisoijista akrobaatteihin, lammaskoiranäytöksistä alpakoihin ja huvipuistolaitteista tulennielemiseen. Jos nämä eivät riitä tyhjentämään kukkaroa tarpeeksi, voi aina ostaa kaikenlaista krääsää sisältäviä lahjapusseja laajasta valikoimasta. Minun ja isäntäperheeni oli tarkoitus mennä käymään showssa huomenna, mutta 34 asteen lämpötilaennuste sai meidät siirtämään vierailun tiistaiksi.

Not much to say

Vasta tänään tajusin, että Claremontin kauppakeskus, jossa olen jo useamman kerran kierrellyt, sijaitsee kävelymatkan päässä kotoani. Hei, aina oppii uutta. Siispä lapset kouluun heitettyäni kävelin enemmän tai vähemmän epävakaisessa säässä tekemään lisää jouluostoksia. Ennen kuin kukaan alkaa v*ttuilemaan syyskuisesta joulushoppailustani, niin kerrottakoon, että perjantaihin mennessä postipaketit seilaavat Suomeen puolet halvemmalla. Se on jo jotain se.

Kesä on täällä ilmeisesti päättänyt ottaa takapakkia. Tänäänkin myrskysi taas niin paljon, että sateenvarjoa joutui pitämään vaakatasossa ja minä sain ratkoa Charlotten hiuksista vartin verran nyrkin kokoista solmua, jota myös ponnariksi kutsutaan. En olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta onneksi kohta on lokakuu.

Eilen pidimme host-äidin ja parin hänen kaverinsa kanssa leffaillan. Vaikka filmi oli huippu (500 days of Summer) ja tarjottavat erinomaisia, en voinut olla muistelematta vähän väliä erästä ihanista ihmisistä koostuvaa porukkaa ja meidän leffailtoja. Niille ei mikään vedä vertoja.

 Sitäpaitsi eihän näillä ollut edes Americana-dippiä.

Matkakuumetta ja kamikaze-harakoita

Olen aivan täpinöissäni. Arvaatteko miksi?

Matka itärannikolle on nyt varmistettu! Marraskuun neljästoista pakkaan kamani ja lennän Sydneyhyn toisen suomalaisen ja saksalaisen kanssa. Oleskelemme siellä muutaman päivän, sitten vuokraamme auton ja lähdemme 1000 kilometrin road tripille kohti Melbournea, josta lentomme lähtee takaisin Perthiin. Luvassa on paljon nähtävyyksiä, uusia tuttavuuksia, nukkumista halvoissa hostelleissa (ja todennäköisesti myös autossa), turisteilua, auringonottoa sekä erityisesti eksymistä ja harhailua suurkaupungissa. Tämä on taas niitä ideoita, jotka tuntuvat tässä vaiheessa ihan loistavilta mutta joita ei ole aina ajateltu ihan loppuun asti...

Eilen olin taas reippaalla mielellä, joten hain pyöräni autotallista ja lähdin polkemaan kohti Bold Parkia, jossa tarkoituksenani oli hölkätä muutama kierros luonnon keskellä. Luonto kuitenkin kävi päälle jo matkalla, kun joku mielipuoli harakka piti minua uhkana (korkeintaan olen pyörineni uhka liikenteelle) ja teki muutaman kamikaze-syöksyn kypärääni päin. Sama toistui, kun poljin lenkin jälkeen kotiin päin. Tuntui kuin olisin ollut jossain Hitchcockin leffassa.

Kun kotona kerroin tästä host-perheelleni, he sanoivat sen olevan yleistä tähän aikaan vuodesta. Sen takia kuulemma jotkut paikalliset käyttävät kypäriä, jossa on pitkiä piikkejä estämässä lintuhyökkäyksiä. Itse taidan jättää piikkikypärät kaupan hyllylle ja tyytyä juoksemaan Claremontin järven ympärillä, kunnes pesintäkausi on varmasti ohitse.

Tänään host-äiti vei minut UWA:ssa (The University of Western Australia) neljästi vuodessa järjestettäviin myyjäisiin. Kojuja ja vilinää riitti. Ja arvatkaa mitä, ostin jo nyt ensimmäiset joululahjat. Tänä vuonna olen kerrankin ajoissa! Iltapäivällä kävin vielä Fremantlessa vähän täydentämässä lahjapinoa.

Mitenkään mihinkään liittymätön kuva mokkapaloista, jotka tein