Tässä sitä nyt ollaan.

Tuntuu kuin vasta hetki sitten olisin luonut profiilin Au Pair Worldin sivustolle ja väsännyt pitkän selityksen kankealla englannilla siitä, kuinka mahtava au pair olisin jollekin täysin tuntemattomalle perheelle. Vasta hetki sitten keskustelin Skypessä vielä kankeammalla englannilla, sydän kurkussa ja kädet täristen mahdollisen isäntäperheen kanssa. Vasta hetki sitten sain kuulla kyseisen perheen haluavan juuri minut au pairikseen, jolloin hypin, riehuin, huusin ja kuuntelin Down Underia volyymit kaakossa niin että omat koiranikin ajattelivat minun menettäneen järkeni lopullisesti (tämä toki vasta sen jälkeen kun olin huolellisesti sulkenut Skypen. Olisi ollut noloa heti menettää työtarjous tämän pienen mielipuolisuus-kohtauksen takia.)

Nyt tuijotan turtana matkalaukkua, johon olen yrittänyt tunkea kaiken mitä mahdollisesti tulen tarvitsemaan puolen vuoden sisällä. Yrittäkääpä itse saada mahtumaan kaikki tarpeellinen kahteenkymmeneen kiloon. Ei ole ihan helppo homma.

Mission impossible

Välillä huomaan vain tuijottavani minuuttikaupalla tyhjyyteen, ajatellen, että mitä hemmettiä mä oikeen oon tekemässä? Sitten löydänkin itseni taas Google mapsista ihailemassa tulevaa Australian-kotiani (tulevalla kotikadullani kasvaa palmuja! Palmuja!) ja imemässä eri nettisivuilta itseeni kaiken mahdollisen Australiaan liittyvän tiedon (jotka olen lukenut läpi varmasti jo kymmeniä kertoja.)

Muovirahaa! Huomatkaa myös pieni ikkuna!

 

Kaikki ajatukseni ovat nyt niin suunnattuja matkaani, etten meinaa välillä edes muistaa, että tänään on synttärini. Olisiko sitä parempaa tapaa startata elämän uusi vuosikymmen?

Jatkossa naputtelenkin ajatuksiani toisella puolella maapalloa. Ikävä tulee olemaan kova, mutta innostus sitäkin suurempi. Pusu ja halaus kaikille ihanuuksille, nähkäämme jälleen ensi vuonna!

Tässä vielä musavideo, jonka avulla voitte fiilistellä kanssani.

Ma-ma-ma-ma-mahtava fiilis!

Eilen starttasin viimeisen viikkoni Suomessa käyntiin synttäreiden ja läksiäisten merkeissä. Bileet olivat aivan loistavat (kiitokset mahtaville kavereille!) ja nyt voin hyvillä mielin lähteä matkaan.

Juhliin kuului perinteisesti syömistä, juomista, lahjoja, loistavaa läppää ja nauramista, mutta myös kuokkimista toisten bileisiin. Tulipahan vihdoin tutustuttua naapureihin vähän paremmin. Kuitenkin on ihan hyvä, että pääsen pian Ausseihin, ettei tarvitse törmätä kyseisiin ihmisiin eilisen juttutuokion jälkeen. Käytiin myös kaverin pikkusiskon bileissä, jotka jostain kumman syystä päättyivät hyvin pian tulomme jälkeen.

Nämä väsäsin ihan itse! Minipizzoja ja pasta-pestosalaattia. Jälkkäriksi mansikkarahkaa.

Tässä ihan paras synttärilahja kamuilta. Suomipaketti, jonka avulla varmasti pärjään puoli vuotta Ausseissa.

 

Tosiaan, viikko lähtöön. Yksi. Viikko. Jotenkin ajattelin, että se olisi helpompi käsittää, kun sen kirjoittaa tähän, mutta ei. Aivoni eivät suostu ymmärtämään, että todella jätän kotini taakse. Katsotaan josko ne tajuaisivat sen sitten, kun olen ilmoittanut Kelalle ulkomaille muutosta. Tai sitten kun olen Helsinki-Vantaan lentokentällä. Tai sitten kun astun koneesta ulos Australian maankamaralle...

Lähtölaskenta alkaa

Asian todellisuus alkaa pikkuhiljaa hiipiä tajuntaani. Olen todella lähdössä maailman toiselle puolen puoleksi vuodeksi – ja vielä ihan yksin.

Australiassa asuminen ajatuksena koostuu lähinnä kenguruiden silittelystä, aussisurffareiden bongailusta ja hiekkarannalla juoksentelusta hidastetusti Tulivaunut-elokuvan tunnarin soidessa taustalla. Mitä lähempänä lähtö on, sitä enemmän tajuan, että todella jätän Suomen ja kaiken siihen liittyvän taakse. Miten pärjään kokonaiset kuusi kuukautta ilman saunaa, ruisleipää, salmiakkia, karjalanpiirakoita, maksalaatikkoa ja mämmiä? (Kaksi viimeistä ovat vitsejä. Ei niitä oikeasti tule ikävä.) Mutta ennen kaikkea, miten pärjään ilman maailman tärkeimpiä ihmisiä (ja koiria) ympärilläni? On tyydyttävä rakeiseen ja pieneen web-kamerakuvaan ja särisevään äänentoistoon Skypessä. No, onneksi on sentään jotain.

Päällimmäisenä fiiliksenä on kuitenkin innostus. Saan nähdä maailmaa, kokea uusia asioita, tutustua uusiin ihmisiin, rikkoa rajoja, kokeilla siipiäni. Elämäni saa kokonaan uuden käänteen. Ja hei, siinä oppii vielä englantiakin samalla.

Nyt yritän ottaa kaiken irti viimeisistä hetkistäni Suomessa (ja hankkia edes jonkinlaista pohjustusta rusketukselle, etten polttaisi ihoani heti ensimmäisellä viikolla Australian auringon alla.) Ja ehtiihän tässä vielä kokonaiset kaksi viikkoa nuuhkia suomalaista kesäilmaa (saako sitä jostain purkitettuna?)

P.S. Niille, jotka eivät tiedä Tulivaunut-tunnaria:

Nyt päähänne on jäänyt pysyvästi kuva Kepasta juoksemassa siellä rannalla tämän biisin tahdissa. Olkaa hyvä vain kauniista mielikuvasta.