Vihdoin perillä!

En vaan voi uskoa että olen Australiassa. Tai lähinnä en voi uskoa, että todella löysin lentokentillä oikeille porteille ja vielä ajoissa.

Matkani alkoi varhain maanantaiaamuna, kun nousin Helsinki-Vantaan lentokentälle menevään bussiin. Bussimatkan aikana yritin ihastella viimeistä kertaa Suomen maisemia, mutta taisin nukahtaa siinä välissä. Matkan ensimmäinen ongelma ilmeni jo Suomen lentokentällä, kun passini ja viisumini kanssa oli jotain ongelmia, joita kolme virkailijaa yritti samanaikaisesti ratkoa. Asiat saatiin kuitenkin hoidettua parin puhelun ja tietokoneen kanssa tappelemisen jälkeen. Sen jälkeen lensin Frankfurtiin, joka oli täysi kaaos. Kuka idiootti on senkin lentokentän pohjapiirustuksen suunnitellut? Käveltyäni muutaman kerran käytävää edestakaisin, huristeltuani hissillä ylös ja alas ja kysyttyäni neuvoa työntekijöiltä löysin lopulta oikealle portille (joka olikin todella huolellisesti piilotettu).

Sitten alkoi 12 tunnin lentomatka. Elämäni pisimmät 12 tuntia. Kävellessäni koneeseen toistin mielessäni ”pliis ei keskipenkkiä, pliis ei keskipenkkiä”, mutta arvatkaa kolme kertaa pääsinkö keskipenkille? Onneksi palvelu sentään oli loistavaa. Jokaisella matkustajalla oli oma televisioruutunsa ja leffoja ja pelejä joista valita. Ilmaista ruokaa ja juomaa kiikutettiin niin tiuhaan tahtiin, ettei varmasti tarvinnut olla nälissään. Ruoka valittiin ruokalistalta ja, mikä on lentokoneruuaksi hyvin harvinaista, se todella oli maistuvaa. Vrt. Finnairin aterioihin, joista ei sokkotestissä pystyisi edes erottamaan lihamureketta keitetyistä porkkanoista. Kaiken lisäksi siitä joutuu maksamaan ekstraa. Ja vielä ihmetellään miksi sekin yhtiö on menossa konkurssiin?

Singaporen lentokenttä olikin täysi vastakohta Frankfurtille. Hiljainen ja rauhallinen, siisti ja hyvin opastettu, kokolattiamatot ja taustalla rauhoittava tilulilu-musiikki. Vessassakin tuoksui ihan karkille. Matkani jatkui kuitenkin kohti Perthiä ja tässä vaiheessa aloin olla jo aika täpinöissäni. Olen kuitenkin seurannut telkkarista silloin tällöin ohjelmaa nimeltä Australian rajalla, ja kaikki sitä katsoneet voivat arvata, että vähän hermostutti siirtyä lennon jälkeen tulliin. Täytin maahantulolomakkeen niin huolellisesti kuin kykenin, mutta perillä yksi henkilö vain vilkaisi sitä, huumekoira kävi nuuhkaisemassa, passiini lyötiin leima ja sen jälkeen minut ajettiin ulos. Edes matkalaukkuani ei avattu saati läpivalaistu!

 

Sitten tapasin ensimmäistä kertaa host-äitini. Huristelimme läpi sateisen kaupungin uuteen kotiini. Täällä kuulemma sataa hyvin harvoin, mutta minä ilmeisesti toin sateet mukanani. Sää on muutenkin ollut hyvin erikoinen. Ensin aurinko paistaa lämpimästi, mutta kymmenen sekunnin kuluttua alkaa kaatosade joka kastelee hetkessä alusvaatteita myöten. Yhtä nopeasti se myös loppuu ja taivas esittää kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Uusi kotini on todella mukava. Eikä täällä (vielä) ole ollut niin kylmä kun isäntäperheeni väitti, minäkin pärjään t-paidalla (tosin host-äitini katsoi minua kuin hullua lämpimässä fleecetakissaan ja ihmetteli, että miten oikein pärjään). Huoneeni oli laitettu todella hienoksi ja pöydällä minua odotti pieni lahja (australialaisia karkkeja ja pieni putkilo rasvaa, jota voi laittaa esim. auringon polttamalle iholle.)

Uusi kotini ja aivan tajuttoman upea auringonlasku, joka ei pääse oikeuksiinsa tässä kuvassa

Mun huone!

Mun huone toisesta suunnasta!

Pikku lahja oli odottamassa

 

 

Haimme toisen lapsista, Alicen, koulusta ja myöhemmin myös Charlotte tuli kotiin. Perheen isää en ole vielä tavannut, sillä hän on työmatkalla ja tulee kai perjantaina. Lapset ovat hauskoja ja varsinkin Alice on todella energinen… Illalla jutustelimme ja söimme iltapalaksi jotain pitaleivän tapaista, jonne laitettiin väliin falafelejä, vihanneksia ja hummusta. Se oli hyvää!

 

Isäntäperheeni oli myös todella innoissaan tuliaisistani. Lapset rakastavat kirjoja, joten Mauri Kunnaksen Joulupukki ja noitarumpu oli erinomainen valinta. Yhtä innoissaan he olivat suomen kielen kuvasanakirjasta ja suklaasta. Minä taas yllätyin, kun host-äitini sanoi tietävänsä Sibeliuksen antaessani hänelle kyseisen herran CD:n.

Pitkän matkan jälkeen oli ihana päästä kunnon sänkyyn nukkumaan. Nukahdin heti sänkyyn päästyäni, eikä jet lag ole juuri vaivannut. Aamulla veimme tytöt kouluun, jonka jälkeen host-äitini näytti minulle kuinka matkustan junalla. Sain lisäksi oman matkustuskortin, jolla pääsen liikkumaan bussilla ja junalla. Sitten kävimme läheisessä kauppakeskuksessa avaamassa minulle australialaisen pankkitilin. Katselimme myös uutta sim-korttia kännykkääni, mutta sitä varten minun pitäisi joko poistaa jokin lukitus kännykästäni tai ostaa kokonaan uusi kapula. Lukituksen poistaminen maksaa 60 dollaria, joten kallistuin vähän uuden puhelimen hankintaan.

Australiaan tullessani minulla oli mielessäni yksi missio: kuulla kookaburran eli isonaurajan naurua. No, se missio tuli täytettyä tänään, ja olen ollut täällä vasta alle vuorokauden. Linnut kuulostavat muutenkin täällä ihan omituisilta. Näin tänään myös papukaijan, joita paikalliset jostain syystä kutsuvat twenty-eight’iksi. Vielä en ole jättihämähäkkeihin tai muihin ällöttävyyksiin törmännyt (ja kun tiedän että kaverit kuitenkin tätä kysyvät, niin ei, vielä ei ole kuumia aussisurffareitakaan näkynyt.)

Kirjoittelen taas kun jotain tapahtuu ja kunhan saan napsittua enemmän kuvia. Täällä kyllä kuvattavaa riittää...

Ps. Jos ette tiedä, miltä kookaburra kuulostaa, menkää ihmeessä katsomaan Youtubesta.