Tänään sain jouluisen tuulahduksen Kotisuomesta, kun innosta
täristen hain postista perheen lähettämän paketin. Paketti osoittautui vähän
isommaksi kuin oletin, eikä meinannut mahtua sille varaamaani kassiin. Kun jono
postin tiskillä alkoi kasvaa takanani, tulin siihen päätökseen, että parasta on
yrittää tunkea sitä pakettia kassiin postin ulkopuolella.
Heti ensimmäiseksi paketin avattuani silmiini osui 720
gramman (kyllä, punnitsin!) irtsaripussi. Superisokiitos tästä, eiköhän reilu
neljän kuukauden irtsarihimo tällä taltu. Loput paketin sisällöstä olikin
paketoitu lahjapaperiin, joten niistä saatte kuulla sitten parin viikon päästä.
Koulujen loma (en osannut päättää laitanko kesä- vai
joululoma, joten se on nyt pelkkä loma. Hemmetin Australia ja sen
nurinkurisuus) alkaa huomenna. Se tietää työntäyteisempiä päiviä (ja
luultavasti paljon juoksemista karkuun lapsia, jotka ovat saaneet käsiinsä
puutarhaletkun) sekä vähemmän aikaa hankkia joululahjoja. Onneksi olen jo päässyt
alkuun ja saanut ostettua pari lahjaa isäntäperheelle. Kyllä tämä tästä.



