I'm back!

Olen jälleen tutussa ja turvallisessa Perthissä, mutta nyt olen ison ongelman edessä. Kulunut viikko on ollut niin tapahtumarikas, etten tiedä mistä aloittaa.

No ensinnäkin, emme lähteneet Albanyyn lauantaina kuten olimme suunnitelleet, vaan sunnuntaina. Viiden tunnin ajomatka meni nopeammin kuin oletin, vaikka tie oli suora ja maisemat samoja suurimman osan matkaa.

Minulla ei ollut mitään hajua, että millainen perillä odottava majoituspaikka tulisi olemaan. Mielessäni pyöri kauhukuvia pienestä lahonneesta hämähäkkien valtaamasta mökistä keskellä korpea ilman vesijohtovettä, mutta asunto olikin kaikkea muuta. Siisti ja tilava, kaunis näköala parvekkeelta, iso takapiha, kunnon kylppäri, laajakuva-tv ja astianpesukone. Tilaa riitti helposti kaikille kahdeksalle asukkaalle. Ja mikä parasta, perillä bongasin keittiön kaapista heti Suomessa valmistetun näkkileipäpaketin. Luksusta.

Jaoin makuuhuoneen Alicen kanssa

Menimme heti kävelylle läheisen järven ympäri. Kamera jäi kaikessa hötäkässä kotiin (piti tarkistaa googlesta, että onko ”hötäkkä” edes mikään sana.) Paikka oli jälleen Australialle tuttuun tapaan täynnä elämää. Mieleen jäi erityisesti kaikki ne ihanat valkohuonevehkat (tämänkin googletin), joita kasvoi villinä joka puolella. Suomessa niistä saa maksaa usean euron kappaleelta, mutta täällä ne luetaan rikkaruohoiksi.

Jotta loma ei kuitenkaan sujuisi liian mukavasti, heräsin seuraavana aamuna toinen silmä umpeen muurautuneena. Kun peilikuvanikin toi mieleen punasilmäisen Voldemortin, oli aika varata aika lääkärille. Itsestään selvän diagnoosin saaminen maksoi 70 dollaria, mutta onneksi minulla on sekä Medicare-kortti (paikallinen Kela) että matkavakuutus. Silmätulehdus olikin ihan kiva lisä tähän nuhaan (joka ei ole muuten vieläkään täysin parantunut.)

Tulehduksista piittaamatta reissasimme isäntäperheen kanssa Denmarkiin, joka on pieni ja vanha kaupunki noin tunnin päässä Albanysta. Päämääränämme oli kuitenkin Tree top walk, satoja vuosia vanhojen ja jättiläismäisten puiden latvaan rakennettu kävelysilta. Korkeanpaikankammoisena neljässäkymmenessä metrissä ritilän päällä kävely aiheutti jonkin verran ylimääräisiä sydämentykytyksiä, mutta oli se sen arvoista.

Paluumatkalla poikkesimme parilla upealla rannalla. Toinen on nimeltään Elephant Cove, sillä rannalla sijaitsevat kalliot muistuttavat valtavia norsuja.

Elephant Cove

Olen nyt noin kaksi tuntia yrittänyt muistella ja järjestellä kuluneen viikon tapahtumia (ai mikä varhaisiän dementia?), joten ajan ja pikseleiden säästämiseksi yritän vähän tiivistää loppuloman tapahtumia.

Kävimme eräällä Albanyn rannalla, jonka meri kuhisi elämää. Näin muun muassa mustekalan, meritähtiä, merietanan ja merikurkun.

 

Sohvasurffaus sai uuden määritelmän:

Tein pitkän kävelylenkin host-äidin kanssa vuoren ympäri. Uusilla kengillä ilman sukkia. Arvatkaa kolme kertaa onko kantapääni rakoilla.

Nähtiin tällaisia liskoja varmaan parisenkymmentä

Nautimme ihanasta aamupalasta…

…ajoimme itsemme pakkomielteen partaalle 1000 palan palapelin kanssa…

…sekä preparoimme lampaan sydämiä. Koska lomallahan kuuluu leikellä sisäelimiä huvin vuoksi.

Eilen siivoamisen ja pakkaamisen jälkeen olimme jälleen tien päällä. Ajoimme Stirling Range –vuoristolle, tarkoituksena valloittaa yksi sen korkeimmista huipuista. Rakko kantapäässä poltteli laastarista huolimatta kuitenkin niin, että yli kahden tunnin vaeltaminen yli kolmessakymmenessä asteessa (ja minulle väitettiin, että eteläisessä Australiassa on kylmä…) sai minut vähän epävarmaksi. Kun Charlotte alkoi jo alkumatkasta valittaa myöskin kipeää jalkaansa, tarjouduin odottamaan lasten kanssa autolla, jotta host-vanhemmat saavat rauhassa toteuttaa mielipuolisen yrityksensä.

Tämän jälkeen suuntasimme, kuten host-isä sitä kutsui, aikuisten leikkipuistoon. Puistossa oli todella kaikkea mitä leikkipuistoista yleensä löytää, mutta isommassa mittakaavassa.

Leiki omalla vastuulla

Ehdimme kotimatkalla käydä myös ostamassa jätskiä ja syömässä päivällistä intialaisessa kuppilassa. Kesti siis noin 11 tuntia, ennen kuin pääsimme kotiin asti. Ja tosiaan, huomasin ajattelevani sisään astuessani, että onpa ihana olla kotona.