Teetä ja hämähäkkejä

Eka hämähäkki bongattu!

Tai no, itse asiassa kyseessä on jo toinen, sillä ensimmäinen hämähäkki löytyi perjantaina hedelmä-triflestäni (welcome to Australia!). Isäntäperheeni oli tapahtuneesta hyvin nolona, vaikka minä vain vakuuttelin, että ei se mitään, on sitä ennekin tullut syötyä matoisia ja homeisiakin ruokia.

Mutta sanotaan sitten vaikka niin, että eka elävä hämähäkki bongattu! Host-äiti näytti puutarhatuolissa lymyävän redbackin, joka on pieni mutta erittäin myrkyllinen hämis. Host-äiti valisti minua myös torakoiden tappamisessa. Ne ovat kuulemma yleinen näky taloissa kesällä. Kunnon ote kärpäslätkästä ja isketään kovaa niin monta kertaa, että torakan sisukset tulevat ulos, sillä kyseiset ötökät ovat kuulemma hyviä leikkimään kuollutta. Tiedättekö laivalla sen pelin, jossa hakataan nuijalla kuvaruudussa vipeltäviä torakoita? Minulla tuli heti mieleen kyseinen peli. No, ainakin on tullut harjoiteltua torakoiden tappamista pienestä pitäen!

Ja päässä soi taas "Come to Australia, you might accidentally get killed"

Tänään Charlotte piti synttäri-teekutsut parin kaverin kesken (oikeat synttärit olivat perjantaina ja isompia juhlia vietettiin jo heinäkuussa. Onko tämä taas joku Aussien kumma tapa, juhlitaan merkkipäiviä jo vähän etukäteen ja vielä niiden jälkeenkin?) Anygays, teekutsut olivat tosi söpöt. Host-äiti valmisti ne perinteiseen brittityyliin (mikä se sitten lieneekään). Oli lihapasteijoita, sandwicheja, omenaviipaleita, mansikoita, Jaffa-keksejä ja tietenkin synttärikakku.

 

Tänään on taas vaihteeksi satanut koko päivän ja sen lisäksi annettu myrskyvaroitus. Toisaalta rakastan sitä, kun saa kaivautua pehmoiseen sänkyyn lämpimän peiton alle ja kuunnella sateen ropinaa ja myrskyn raivoamista.

Päiväni Perthissä

Vapaapäivän kunniaksi päätin lähteä kameroineni Perthin keskustaan. Tässä siis lauantaipäiväni kuvina:

Aluksi vähän kotikatuani.

Minulla on vieläkin ongelmia kadun nimen lausumisessa

 Matkaa kodista juna-asemalle on noin kilometri.

Astetta sympaattisempi bussipysäkki

Puut ovat kuin toiselta planeetalta

Riemuidiootti odottamassa junaa

Sieltä se saapuu!

Junalla Perthin keskustaan menee reilut kymmenen minuuttia. Perth on ISO, joten nähtävää ja shoppailtavaa riittää. Bussit kaupungin sisällä ovat ilmaisia, joten kulkeminen on (tai ainakin pitäisi olla) vaivatonta.

Shoppaillessa tuli nälkä

Katuperformanssia

Antaumuksella

Jälkkäri!

Mukaan lähti pari paitaa

Kellokin tulee vasta kolme iltapäivällä. Lähdenpä tästä jatkamaan vapaapäivästä nauttimista.

Se päivä oli iloinen...

Olen kyllä niin ylpeä itsestäni. Kävin tänään ihan yksin Perthin keskustassa. No, vain sen verran että sain ostettua Charlottelle synttärilahjan huomiseksi ja sitten kiirehdin äkkiä takaisin juna-asemalle ennen kuin ehdin eksyä. Joku hihhuli tosin yritti harhauttaa minua pitämällä viiden minuutin monologin Jeesuksesta, mutta hillitsin itseni evoluutioteorioideni kanssa ja häivyin paikalta kiireeseen vedoten.

Synttärilahja! Haluan itsekin maistaa tota suklaata!

Hemmottelin myös vähän itseäni ostamalla suklaata. Kotona, sillä välin kun lapset olivat koulussa ja vanhemmat töissä, kaivauduin sohvan nurkkaan suklaalevy toisessa kädessä ja kaukosäädin toisessa ja laitoin leffan pyörimään. Ah autuutta!

Parhautta.

 

Olympialaiset vaikuttavat olevan täällä himpun verran isompi juttu kuin Suomessa. Jopa koulussa opiskellaan Olympialaisia. Perheen lapset saavat läksynä kirjoittaa tietoja eri urheilijoista ja lajeista. Itse osaan hädin tuskin mainita yhden Suomen edustajista. Yritä siinä sitten keksiä hyvää vastausta kysymykseen, että onko Suomelle odotettavissa yhtään mitalia. Toinen juttu, mikä kummastuttaa kouluun liittyen, on se, kuinka pitkällä ala-asteikäiset ovat matikassa. Perheen 10-vuotias hallitsee jo potenssit ja neliöjuuret, kun Suomessa niihin perehdytään vasta yläasteella. Auttaessani läksyjen kanssa joudun siis itsekin käyttämään aivojani. Asiaa vaikeuttaa se, että englannintunnilla ei koskaan opetettu matikkatermejä…

(Vaino)harhailua

Reilun viikon olen nyt haahuillut täällä eteläisellä pallonpuoliskolla. Asiat alkavat pikkuhiljaa asettua paikoilleen. Ympäristö alkaa hahmottua (tosin hyyyyvin hitaasti), isäntäperheen tavat tulevat tutuiksi, aussiaksentti ei kuulosta enää pelkältä puurolta, vasemman puoleinen liikenne ei enää aiheuta sydämentykytyksiä, unirytmi on kohdillaan, junakortti toimii.

Mutta yksi asia kuitenkin painaa mieltä. Ennen matkaa sain kuulla monta kertaa, kuinka Ausseissa törmää jatkuvasti kaikenmaailman tappaviin jättiötököihin. No, itse en ole nähnyt yhtäkään edes vilaukselta, joten käyn hetki hetkeltä vain vainoharhaisemmaksi. Minua on täällä varoitettu nostamasta tavaroita ulkoa katsomatta ensin niiden alle sekä laittamasta kenkiä jalkaan tarkistamatta niitä hämähäkkien varalta. Tämä pitkän aikaa kestänyt hämähäkittömyys saa minut vilkuilemaan koko ajan olkani taa. Kengät tarkistan aina huolellisesti ja ravistelenkin niitä vähän varmuuden vuoksi. Vessanpönttö on tarkistettava ennen käyttöä, samoin suihku, eikä sänkyyn ole menemistä ennen kuin peiton ja tyynyn aluset on katsastettu.

Asiasta kukkaruukkuun. Tänään kävin ekaa kertaa rannalla. Talvisesta (siis ausseille talvisesta, suomalaisille voitaisiin ehkä puhua mukavan keväisestä) säästä huolimatta ihastuin siihen heti. Valkoista hiekkaa, turkoosia vettä. En malta enää odottaa kesää…

Muutama surffarikin siellä lilluu

 

Perthin keskustassakin kävin maanantaina pyörähtämässä. Vaatii kuitenkin aika monta pyörähdystä, ennen kuin koko paikka tulee tutuksi. Ensi kerralla täytyy myös ottaa kamera mukaan, jotta rakkaat lukijanikin näkevät, millaiset maisemat King’s Parkilta avautuvat. Ei varmasti ole parempaa paikkaa syödä lounasta. No, ranta käy kyllä kovasta vastuksesta.

Puskakävelyä, kalliokiipeilyä ja villikenguruja

Tänään kokeilin perinteistä australialaista bushwalkingia, joka tarkoittaa vaeltamista… no, puskassa. Istuimme siis autoon ja huristelimme aamuvarhaisella noin tunnin päähän kotoa keskelle villiä luontoa. Bushwalkingissa on varauduttava kaikkiin sääolosuhteisiin, kaatosateesta paahtavan auringonpaisteeseen. Sateenkestävät kengät ovat must, samoin pitkät housut, sadetakki sekä reppu, evästä ja paljon reipasta mieltä. Kunnon turistina minulla keikkui tietenkin vielä kamera kaulalla.

 

Hetken aikaa vaellettuamme bongasin ekan kenguruni! Se tuijotti meitä epäluuloisesti parinkymmenen metrin päässä ja pomppi sitten karkuun pusikkoon. Kävelimme epätasaista maaperää ylös ja alas, hyppelimme puunrunkojen yli, kumartelimme piikikkäiden pensaiden ali ja kiipeilimme pitkin korkeita kallioita lihakset maitohapoilla sanoinkuvaamattoman upeissa maisemissa. Taustalla kuulimme kummallisten lintujen rääkymistä laulua ja alhaalla kanjonissa kosken kuohumista.

Siinä se on! Ja ihan ite bongasin!

Vähän epäonnisempi kenguru

Vaelsimme alas koskelle katsomaan melontakisoja ja syömään voileipiä. Sitten oli aika kavuta jälleen rinnettä ylös, pitkin kosteita pusikkoja ja jyrkkiä kallionkielekkeitä (joille äitini ei olisi minua päästänyt kiipeilemään jos olisi ollut paikalla) auringon porottaessa niskaan. Loppumatkasta alkoikin – yllätys, yllätys – sataa. Kaikkiaan kävelimme viitisen tuntia, joten voitte arvata, kuinka ihanalta tuntui istua alas ja ottaa kengät jalasta…

Kotimatkalla piipahdimme vielä pikaisesti Family Fun Day –tapahtumassa, jossa oli mm. minieläintarha, poniratsastusta, pomppulinnoja, ilmapalloja ja herkkukojuja. Kävimme syömässä burritoja ja tacoja meksikolaisessa ravintolassa, jonka jälkeen pääsimme vihdoin takaisin kotiin. Ihan huippu päivä siis takana.

Löytyi Australian erämetsästä toinenkin suomalainen

Meinasin juuri äsken pestä käteni hammastahnalla, joten veikkaisin, että ensi yönä uni maistuu.

G'day

En vieläkään pysty täysin käsittämään, että todella olen täällä. Joka aamu herätessäni ensimmäinen ajatukseni on ”OMG MÄ OON AUSTRALIASSA” ja hyppään iloisesti ylös sängystä. Sitten vasta huomaan, kuinka matala huoneenlämpötila on ja mieleni tekisi sujahtaa takaisin peiton alle.

Olen ottanut ensimmäiset päiväni rennosti, seuraten ja opetellen isäntäperheeni tapoja. Olen yrittänyt oppia tuntemaan ympäristöä, mutta tällä hetkellä osaan kävellä vain koululle ja takaisin. Sen kauemmas en pääse, sillä yllätyssadekuurot ajavat minut aina takaisin kotiin.

Isäntäperheeni haluaa myös tietää kaiken mahdollisen suomalaisesta kulttuurista, kielestä ja historiasta. Oletteko koskaan yrittäneet lonkalta muistella Suomen tapahtumia Ruotsin ja Venäjän vallan aikana ja sitten kertoa niistä englanniksi? Tai mitä sanoisitte, kun teitä pyydettäisiin kertomaan suomalaisesta huumorista? Toivon vain, ettei host-äitini saanut kovin kieroutunutta ja vajaaälyistä kuvaa suomalaisista.

Itse olen saanut ausseista hyvin ystävällisen ja sosiaalisen kuvan. Kadulla tervehditään tuntemattomiakin ja jos sinut nähdään kulkevan kamera kaulalla, heti tiedustellaan, että tuliko hyviä kuvia. Keittiön kaapissa odottaa eräs Australian kulttuuri-ikoneista, Vegemite-purkki, valmiina sivistämään minua. Kävin jo nuuhkaisemassa sen sisältöä. Ei ollut ihan veden kielelle tuova haju.

Nämä kaverit tervehtivät iloisesti puutarhaan mentäessä

 

Ulkona näyttää taas petollisen aurinkoiselta ja kutsuvalta. Pitäisikö vielä yrittää yhtä kävelylenkkiä naapurustossa?

Vihdoin perillä!

En vaan voi uskoa että olen Australiassa. Tai lähinnä en voi uskoa, että todella löysin lentokentillä oikeille porteille ja vielä ajoissa.

Matkani alkoi varhain maanantaiaamuna, kun nousin Helsinki-Vantaan lentokentälle menevään bussiin. Bussimatkan aikana yritin ihastella viimeistä kertaa Suomen maisemia, mutta taisin nukahtaa siinä välissä. Matkan ensimmäinen ongelma ilmeni jo Suomen lentokentällä, kun passini ja viisumini kanssa oli jotain ongelmia, joita kolme virkailijaa yritti samanaikaisesti ratkoa. Asiat saatiin kuitenkin hoidettua parin puhelun ja tietokoneen kanssa tappelemisen jälkeen. Sen jälkeen lensin Frankfurtiin, joka oli täysi kaaos. Kuka idiootti on senkin lentokentän pohjapiirustuksen suunnitellut? Käveltyäni muutaman kerran käytävää edestakaisin, huristeltuani hissillä ylös ja alas ja kysyttyäni neuvoa työntekijöiltä löysin lopulta oikealle portille (joka olikin todella huolellisesti piilotettu).

Sitten alkoi 12 tunnin lentomatka. Elämäni pisimmät 12 tuntia. Kävellessäni koneeseen toistin mielessäni ”pliis ei keskipenkkiä, pliis ei keskipenkkiä”, mutta arvatkaa kolme kertaa pääsinkö keskipenkille? Onneksi palvelu sentään oli loistavaa. Jokaisella matkustajalla oli oma televisioruutunsa ja leffoja ja pelejä joista valita. Ilmaista ruokaa ja juomaa kiikutettiin niin tiuhaan tahtiin, ettei varmasti tarvinnut olla nälissään. Ruoka valittiin ruokalistalta ja, mikä on lentokoneruuaksi hyvin harvinaista, se todella oli maistuvaa. Vrt. Finnairin aterioihin, joista ei sokkotestissä pystyisi edes erottamaan lihamureketta keitetyistä porkkanoista. Kaiken lisäksi siitä joutuu maksamaan ekstraa. Ja vielä ihmetellään miksi sekin yhtiö on menossa konkurssiin?

Singaporen lentokenttä olikin täysi vastakohta Frankfurtille. Hiljainen ja rauhallinen, siisti ja hyvin opastettu, kokolattiamatot ja taustalla rauhoittava tilulilu-musiikki. Vessassakin tuoksui ihan karkille. Matkani jatkui kuitenkin kohti Perthiä ja tässä vaiheessa aloin olla jo aika täpinöissäni. Olen kuitenkin seurannut telkkarista silloin tällöin ohjelmaa nimeltä Australian rajalla, ja kaikki sitä katsoneet voivat arvata, että vähän hermostutti siirtyä lennon jälkeen tulliin. Täytin maahantulolomakkeen niin huolellisesti kuin kykenin, mutta perillä yksi henkilö vain vilkaisi sitä, huumekoira kävi nuuhkaisemassa, passiini lyötiin leima ja sen jälkeen minut ajettiin ulos. Edes matkalaukkuani ei avattu saati läpivalaistu!

 

Sitten tapasin ensimmäistä kertaa host-äitini. Huristelimme läpi sateisen kaupungin uuteen kotiini. Täällä kuulemma sataa hyvin harvoin, mutta minä ilmeisesti toin sateet mukanani. Sää on muutenkin ollut hyvin erikoinen. Ensin aurinko paistaa lämpimästi, mutta kymmenen sekunnin kuluttua alkaa kaatosade joka kastelee hetkessä alusvaatteita myöten. Yhtä nopeasti se myös loppuu ja taivas esittää kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Uusi kotini on todella mukava. Eikä täällä (vielä) ole ollut niin kylmä kun isäntäperheeni väitti, minäkin pärjään t-paidalla (tosin host-äitini katsoi minua kuin hullua lämpimässä fleecetakissaan ja ihmetteli, että miten oikein pärjään). Huoneeni oli laitettu todella hienoksi ja pöydällä minua odotti pieni lahja (australialaisia karkkeja ja pieni putkilo rasvaa, jota voi laittaa esim. auringon polttamalle iholle.)

Uusi kotini ja aivan tajuttoman upea auringonlasku, joka ei pääse oikeuksiinsa tässä kuvassa

Mun huone!

Mun huone toisesta suunnasta!

Pikku lahja oli odottamassa

 

 

Haimme toisen lapsista, Alicen, koulusta ja myöhemmin myös Charlotte tuli kotiin. Perheen isää en ole vielä tavannut, sillä hän on työmatkalla ja tulee kai perjantaina. Lapset ovat hauskoja ja varsinkin Alice on todella energinen… Illalla jutustelimme ja söimme iltapalaksi jotain pitaleivän tapaista, jonne laitettiin väliin falafelejä, vihanneksia ja hummusta. Se oli hyvää!

 

Isäntäperheeni oli myös todella innoissaan tuliaisistani. Lapset rakastavat kirjoja, joten Mauri Kunnaksen Joulupukki ja noitarumpu oli erinomainen valinta. Yhtä innoissaan he olivat suomen kielen kuvasanakirjasta ja suklaasta. Minä taas yllätyin, kun host-äitini sanoi tietävänsä Sibeliuksen antaessani hänelle kyseisen herran CD:n.

Pitkän matkan jälkeen oli ihana päästä kunnon sänkyyn nukkumaan. Nukahdin heti sänkyyn päästyäni, eikä jet lag ole juuri vaivannut. Aamulla veimme tytöt kouluun, jonka jälkeen host-äitini näytti minulle kuinka matkustan junalla. Sain lisäksi oman matkustuskortin, jolla pääsen liikkumaan bussilla ja junalla. Sitten kävimme läheisessä kauppakeskuksessa avaamassa minulle australialaisen pankkitilin. Katselimme myös uutta sim-korttia kännykkääni, mutta sitä varten minun pitäisi joko poistaa jokin lukitus kännykästäni tai ostaa kokonaan uusi kapula. Lukituksen poistaminen maksaa 60 dollaria, joten kallistuin vähän uuden puhelimen hankintaan.

Australiaan tullessani minulla oli mielessäni yksi missio: kuulla kookaburran eli isonaurajan naurua. No, se missio tuli täytettyä tänään, ja olen ollut täällä vasta alle vuorokauden. Linnut kuulostavat muutenkin täällä ihan omituisilta. Näin tänään myös papukaijan, joita paikalliset jostain syystä kutsuvat twenty-eight’iksi. Vielä en ole jättihämähäkkeihin tai muihin ällöttävyyksiin törmännyt (ja kun tiedän että kaverit kuitenkin tätä kysyvät, niin ei, vielä ei ole kuumia aussisurffareitakaan näkynyt.)

Kirjoittelen taas kun jotain tapahtuu ja kunhan saan napsittua enemmän kuvia. Täällä kyllä kuvattavaa riittää...

Ps. Jos ette tiedä, miltä kookaburra kuulostaa, menkää ihmeessä katsomaan Youtubesta.