Näytä mulle missä sul on rusketusraidat

Lämpötila pamahti tänään reilusti yli kolmenkymmenen, joten suuntasimme heti aamusta rannalle. Olen ottanut aurinkoa vasta muutamia kertoja, mutta silti näkyvissä on jo selkeät rusketusrajat. Host-äiti ei meinaa uskoa kuinka nopeasti rusketun (ja ennen kaikkea, kuinka pysyn palamatta). Hän ilmeisesti oletti pohjoismaisen ihotyypin olevan sellainen, joka palaa jo pelkistä aurinkoisista ajatuksista.

Tämän viikonlopun ajan taloudessamme asustaa isäntäperheen lasten kummisetä, joka on alun perin Skotlannista, mutta asuu nykyään Uudessa-Seelannissa. Huomenna, jos säät sallivat (tällä tarkoitan, ettei ole liian kuuma), menemme kalliokiipeilemään. Siis ihan oikeasti kalliokiipeilemään, köysineen kaikkineen. Host-äiti vakuutti, että kummisetä on oikea ammattilainen kyseisessä hommassa: kerrankin hän oli saanut puhuttua host-äidin alas kalliolta, kun tämä oli jähmettynyt kauhusta. Kylläpä lohdutti.

Sydneyn-matka lähestyy kovaa vauhtia, enää kaksi ja puoli viikkoa! Olisiko jo pikkuhiljaa aika katsella niitä majoituspaikkoja?

P.S. Lämpimät terveiset sinne Suomeen lumen ja pakkasten keskelle.

No worries

Suomalaiset ovat tunnetusti kivikasvoista ja vähäeleistä porukkaa. En kuitenkaan pidä itseäni mitenkään erityisen ilmeettömänä (sen perusteella että minusta ei ole juuri yhtään normaalin näköistä valokuvaa), mutta ilmeisesti australialaisten kulttuurissa olen vaikeasti luettava. Olen jopa selittänyt isäntäperheelleni, että mahdollisesta suomalaiselle tyypillisestä melankolisesta olemuksesta huolimatta en ole vetämässä ranteitani auki. Me suomalaiset emme nyt vain kulje koko ajan suupielet korvissa, vaikka onnellisia olisimmekin.

Silti vaikka kuinka monta kertaa joku on täysin yllättäen tullut kysymään, että olenko kunnossa. Onko perusilmeeni todella niin synkkä? Täytyy olla varovaisempi näiden omiin ajatuksiin uppoamisten kanssa, etten huolestuttaisi liikaa ympärillä olijoita. Host-äiti on kyllä myöntänyt, että hän alkaa pikkuhiljaa oppia suomalaista kulttuuria ja sen vähäeleisyyttä, eikä ole jatkuvasti kysymässä vointiani.

Suomen kieli ja aksentti ovat host-äidille vielä kuitenkin vaikeasti tulkittavia. Juttelin eilen illalla normaaliin tapaan vanhempieni kanssa Skypessä. Tänään aamulla host-äiti kysyi, että olinko kinastellut vanhempieni kanssa, sillä niin ääneni oli antanut ymmärtää. Haluaisinpa tietää, että kuulostiko ääneni aggressiiviselta jutellessani uuden mökin rakentamisesta, karanneiden kanojen takaa-ajosta vai kenties auringon ottamisesta?

Tänään sain kuitenkin rauhassa olla oma apeannäköinen suomalainen itseni, kun vietin jälleen päivän Perthissä suomalaisen Lillin kanssa. Lilli saapui muutama viikko sitten au pairiksi isäntäperheeni ystäväperheeseen. Päivään sisältyi shoppailua, lounasta Kings Parkissa sekä juttelua ja naurua. Rattoisa juttutuokio puiston nurmikolla auringonpaisteessa venyi niin pitkäksi, että jouduin koukkaamaan juna-asemalta suoraan koululle hakemaan lapset kotiin.

Päivän kruunasi ehdottomasti se, kun istuessani koneeni ääressä Alice tuli luokseni, halasi lujasti ja sanoi ”You are the best au pair in the world.”

Kesä ja kärpäset

Host-äiti opetti minulle kerran kuinka puhua kuin australialainen. Se on helppoa: sen kun pidät huulet tiukasti yhdessä kun puhut ja tadaa, kuulostat ihan täkäläiseltä. Aussit eivät siis juuri avaa suutaan puhuessaan, ja olen alkanut ymmärtää miksi. Syynä ovat kärpäset. Nuo pienet ja vittuilevat hyönteiset, jotka täällä pitävät erityisen paljon ihmisnaamoista.

Suomalaiset kärpäset ovat suorastaan mukavia täkäläisiin verrattuna. Korkeintaan ne ärsyttävät pöristessään ikkunalasia vasten pitkin yötä. Täällä kärpästen elämän ainoa päämäärä tuntuu olevan asua joko suussa, nenässä, korvassa tai silmässä, tai kaikissa vuorotellen. Mikään käden huiskuttelu ei saa niitä kaikkoamaan, ei vaikka kiroaisit niitä samalla kaikilla tietämilläsi suomalaisilla kirosanoilla. Kokeiltu on. Australiaa koskevista stereotyypeistä tutut korkkihatut eivät enää tunnukaan niin naurettavilta.

Siirrytäänpä kärpäsistä ruokaan. Eilen isäntäperheen tavat saivat taas suuni loksahtamaan auki, kun söimme puutarhassa kasvavia herneitä. Siis niitä tavallisia, mitä kesällä ostetaan torilta ja syödään mökin terassilla istuskellen. No, nämä tyypit järkyttyivät kun rupesin avaamaan palkoa ja napsimaan herneitä sieltä sisältä. Herneet kuulemma kuuluu syödä palkoineen päivineen! Anteeksi mitä? Sehän on melkein sama kun söisi banaanin kuorineen!

Toinen asia, joka saa minut melkein oksennusrefleksin partaalle, on paahtoleivän voiteleminen sekä voilla että hillolla. Luitte ihan oikein. Voita JA hilloa, samalla leivällä. En kyllä tiedä onko se vain brittien tapa, sillä en ole kauheasti päässyt tarkastelemaan australialaisten aamuruokailua. Sen sijaan nämä eivät voitele leipää, jos siinä päällä on myös juustoa, sillä ”voi ja juustohan ovat melkein sama asia”. No nimenomaan! Juuri sen takia voi ja hillo EIVÄT kuulu leivän päälle samanaikaisesti!

Tällä viikolla tein sitruunajäädykettä vol. 2 ja siitä tuli hyvää! En vain vieläkään tiedä miksi kutsua sitä englanniksi. Tähän asti se on ollut ”that Finnish lemon ice cream thingy”…

Palataanpa vielä niihin ötököihin. Juuri äsken avasin oven kolmeksi sekunniksi ja sinä aikana noin viisikymmentä lentävää hyönteistä hyökkäsi sisään valon houkuttelemana. Onneksi valitettavasti kamerastani oli akku loppu, joten ette saa kuvatodistetta siitä, kuinka hypin keittiön työtasolla kärpäslätkän kanssa yrittäen tappaa mahdollisimman monta ötökkää.

Visan vingutusta

Kuka meni taas päästämään Kepan irti Visa Electroneineen?

Minulla oli oikeasti hyvä syy lähteä keskustaan, sillä Marimekon olkalaukkuni on kulunut puhki, mutta arvatkaa vaan palasinko kotiin uuden tarpeellisen laukun kanssa? En palannut. Sen sijaan mukaani oli tarttunut uusi bilemekko, urheilutoppi ja kesäkengät. Mutta hei, kengät sentään olivat viidenkymmenen prossan alennuksessa!

Arvatkaa myös kuka lähtee viikonloppuna yökerhoilemaan?

Ohessa vielä kuva tämän päivän jälkkäristä. Australian erikoinen, meduusaa persikoiden ja kerman kera:

No ei nyt. Ihan tavallista hyytelöä se oli. Mutta ei sitä koskaan tiedä mihin täällä tulee vielä törmättyä.